Henkkamaukkaa

Tulipa nukuttua huonosti viime yöna. Herasin jo ennen kahta ja sen jalkeen vain torkahtelin hetkittain. Syyna ei ollut kadulta kantautuva meteli eika kenellakaan talossa ollut aanekkaita bileita. Mielessa pyöri kengat, karvaliivit, korut sun muut. Ihan oikeasti!

Aamulla kello kahdeksan avautuisivat Henkkamaukan ovet ja mikali olisi onnekas ja tarpeeksi nopea paasisi shoppailemaan ihanuuksia Lanvinilta. Olin tietysti kaynyt netissa koko malliston lapi ja tehnyt listoja siita mita kaikkea mahdollisesti haluaisin ostaa, mita voisin ostaa ja mita ehdottomasti tarvitsee ostaa. Yölla sitten jostain syysta aloin epailla muistiani - mitka ne kaikkein tarkeimmat tuotteet olivatkaan, enta jos en aamulla liikkeessa muistakkaan mita listalla oli ja vaan harhailen ympariinsa siina suljetulla alueella ja katselen hataantyneena kun muut maaratietoisesti kahmivat lanvinit itselleen. Aivan kauhea tilanne! Sitten aloin epailla kannattaako sittenkaan ostaa niita paloauton punaisia korkkareita vaan tyytya kaytannöllisempiin mustiin...just joo. Ja sitten heratyskello soi kuudelta ja silmat olivat hiekkaa taynna.

Pikaisesti suihkuun, kaurapuurot naamaat ja reippaasti kavellen kohti Vörösmárty térin Henkkamaukkaa. Matkalla mietin olenkohan ensimmainen vai sadas. No, lahempana sataa se meni. Heti paikalle tultuani sain violetin rannekkeen seka kivannaköisen Lanvin-kangaskassin, jonka sisalla mustaantaittavaliila kaulahuivi. Rannekkeet olivat jaoteltu varien mukaan - eri varit kertoivat jokaiselle oman shoppailuajan. Ensimmaiset 20 paasisivat sisalle Lanvin-karsinaan shoppailemaan 15 minuutiksi heti klo 8 , seuraavat 20 onnekasta klo 8.15 jne. Violettien aika alkaisi klo 9.05. Ei ollenkaan paha aika.

Kaikki vaikuttivat hyvantuulisilta - niin jonossa olijat kuin ystavallinen ja huolehtiva hm:n henkilökunta. Ei mennyt kuin minuutti niin olosuhteet senkuin paranivat - viehattaviin tarjoilija-asuihin sonnustautuneet tytöt saapuivat kahvi- ja croissant-karryjen kanssa. Nyt en valitettavsti voi antaa kaikkea kiitosta unkarilaisille, vaikka kaikki sujuikin joustavasti - kylla se kuuluu markkinoinninosaaville ruotsalaisille!

Ostoslistani karkipaassa oli mm. karvaliivi, mustat rusettikorkkarit ja punaiset korvakorut. Ennen minua oli kuitenkin jo n. 80 fashionistaa ehtinyt valkata omat suosikinsa, joten korkkarit ja korvikset olivat jo poistuneet hyllyilta. Karvaliiveja viela löytyi. Mukaan tarttui myös kirkkaapunainen huulipuna, verkkosukkikset ja melko mahtipontinen raiskyvan punainen kaulakoru. Muistan ne ensimmaiset kerrat kun Budapestin HM:aan saapuivat tahtisuunnittelijoiden mallistoja. Silloin ei liikkeen avauduttua jaljella ollut kaytannöllisesti katsoen enaa mitaan, joitakin hajakokoja sielta sun taalta, ehka. Samalla kuulin kuinka myyjat kertoilivat mita kaikkea olivat edellisena iltana kahmineet itselleen ja sukulaisilleen. Nyt ovat ajat ja tavat muuttuneet - paikalla on liuta koulutettua ja ystavallista henkilökuntaa. Eiköhan se ole ruotsalaisten ansiota. Vuosi sitten kun Jimmy Choon mallisto saapui, Vörösmártyn liikkeessa oli myös suomalaisia pomoja haarimassa paikalla.

Listalleni ei ollut paassyt yhtaan Lanvinin mestariluomusta vaikka mekoistahan merkki varsinaisesti tunnetaan. Jotenkin tuntui etta minimittaiset raiskyvat cocktailpuvut eivat oikein enaa ole taman ikaisen juttu. Vaikka kyllahan tv-spotissa harmaahapsinen Carmenkin keikistelee varsin niukassa keltaisessa hameessa. Joo, mutta ei kaikilla ole Carmenin kroppaa ja itsevarmuutta.

Mittareita ja pitkää pinnaa

Eipä ole tullut vähään aikaan kirjoitettua mitään! Se ei toki tarkoita sitä etteikö Unkarissa olisi sattunut ja tapahtunut! Sain juuri päätökseen erään jo jonkin aikaa roikkuneen asian, joka inspiroi kertomaan miten täällä pienetkin jutut joskus hoituu pitkän kaavan mukaan.

Marraskuussa vuosi sitten silmiini osui rappukäytävän seinällä oleva ilmoitusluontoinen lappu, jossa oli lista asunnoista joiden vesimittari menee vanhaksi vuoden loppuun mennessa. Lapussa ei ollut mitaan puhelinnumeroa johon ottaa yhteyttä, joten ajattelin kysäistä ensin isännöitsijältä mikä oikein on homman nimi. Ystävällinen isännöitsijärouva ilmoitti, etta mittareiden vaihtaja saapuu taloon vuodenvaihteessa. Selva, odotetaan sitten siihen asti!

Alkoi uusi vuosi mutta mitaan mittareidenvaihtajaa ei nakynyt eika kuulunut. Nyt isannöitsijan toimistosta kerrottiin, etta jokaisen pitaa itse ilmoittaa vesilaitokselle, ei sielta kukaan muuten tule. Pirautin vesilaitokselle, jolloin sain kuulla ettei vesilaitos itse hoida mittareiden vaihtoa eika selvita sita puuttuuko asunnosta vesimittari. Tallaisen työn tekee ulkopuolinen yritys. Tiedustelin mista tallaisen mittarinvaihtajan ja -mitatöijan sitten löytaa ja sainkin tallaisiin tapauksiin erikoistuneen firman yhteystiedot. Saamani vesifirma puolestaan kertoi ettei se tee konkreettisia vaihtoja ja antoi kolmannen yrityksen puhelinnumeron. Nyt tarppasi! Firmasta tulisi henkilö paikan paalle arvioimaan tilanteen ja tekemaan suunnitelman mittarinmitatöintia varten.

Helmikuun puolessa valissa tuli soitto etta nyt mittarinmitatöijalla olisi aikaa. Hyva, vihdoinkin! Mitatöija kiersi huoneiston ja vahvisti toteamalla ettei asunnossa ole kuin yksi vesimittari. Lisaksi han taytti lajan lomakkeita, jotka piti allekirjoittaa, vieda isannöitsijalle allekirjoitettaviksi ja leimattaviksi ja lopuksi lahettaa vesifirmaan, joka puolestaan lahettaisi ne vesilaitokselle. Nyt piti enaa odottaa parisen viikkoa etta kaikki paperit olisivat kunnossa ja saataisiin sovittua milloin vanha vesimittari vaihdettaisiin uuteen.

Pari viikkoa meni seka kolmas ja neljas viikkokin eika mitaan taaskaan kuulunut eika nakynyt. Ajattelin, etta paras alkaa jalleen kerran soitella jotta homma etenisi. "Nyt on vahan ruuhkaa, mutta kylla asia kohtapuoliin hoituu", vastattiin. Samalla tavalla vastattiin aina juhannukseen saakka. Puhelimessa oleva rouva kertoi iloisena etta kirjekuori jossa vesilaitoksen vahvistukset olivat saapui juuri hanen pöydalle, mutta hanella ei valitettavasti ollut oikeutta avata kuorta...

En tieda koska se kirjekuori oikein avattiin - vaikutti vahan ettei koko kesana. Syyskuussa saapui vesilaitokselta kirje jossa muistutettiin siita etta vesimittarin vaihdon suhteen olisi jo korkea aika tehda jotain - aikaa olisi enaa lokakuun loppuun saakka. No, nyt alkoi jo pinna kiristya! Talla kertaa vesifirmasta kerrottiin ettei heilla ollut mitaan tata asiaa koskevaa dokumenttia. Selitettyani asian perinpohjaisesti lupasivat tarkistaa tilanteen ja soittavan takaisin. Soittoa ei tietenkaan kuulunut joten kun jalleen kerran soitin firmaan minulle tunnustettiin etta tama tapaus oli ollut erittain hankala koska siina oli kaksi eri asiaa: vanhan vesimittarin vaihto seka toisen vesimittarin (jota ei 10 vuoteen ole edes ollut) mitatöinti papereista. Kukaan ei tiennyt miten asia pitaisi kasitella joten paperit siirtyivat aina kasan alimmaiseksi. Ongelmanratkaisukyky ei taida todellakaan olla siita parhaimmasta paasta!

Viikon sisalla firmasta ilmoitettiin paiva ja aika jolloin asuntoon tultaisiin vaihtamaan se surullisen kuuluisa vesimittari. Aikahaarukka oli klo 9-13. Kello tuli yksi eika mitaan vaihtajaa taaskaan ollut saapunut. Kaksikymmenta yli yksi vaihtaja soitti ja kertoi tulevansa parinkymmenen minuutin paasta. Liian myöhaista, ei kai kenenkaan odoteta istuvan kotona odottamassa koko arkipaivan, no, Unkarissa kylla odotetaan etta ihmisilla on aikaa istua joutilaana. Lokakuun loppu lahestyi eika uutta yhteydenottoa vesifirmasta kuulunut. Pakko taas soittaa sinne. Sain sovittua etta vaihto tapahtuisi perjantaina (viimeinen arkipaiva lokakuussa) heti aamulla klo 9.

Jippii, patu tuli aivan ajallaan! Arvaa, kauanko vesimittarinvaihto kesti? Kokonaiset 10 minuuttia! Kysyin mites se, kun laskuun on edelleenkin merkattu kaksi mittaria, mutta asunnossa on vain yksi. Ukon ensimmainen reaktio oli ettei asia kuulu hanelle. Hanet on lahetetty ainoastaan vaihtamaan yksi mittari eika tekemaan mitaan muuta. Pitaisi lahettaa joku toinen talle mitatöinti asialle. Pitkallisen keskustelun jalkeen ukko kiersi asunnon ja totesi samoin kuin edellinenkin patu, ettei toista mittaria tosiaankaan löydy! Han lisasi kaavakkeeseen tasta merkinnan. Itselleni jai tahdella merkittyjen kohtien tayttö lomakkeeseen. Kipitin kaavakkeet isannöitsijan toimistoon leimattaviksi ja lahetin ne kirjattuna kirjeena vesifirmaan.

Lopuksi en tiennyt itkeakö vai nauraa silla, kun saavuin isannöitsijan toimistolle ja kohteliaasti ilmoitin vastaanottotadille etta olen menossa tapaamaan rouvaa Kerekesia. Respatati vastasi ettei taalla ole ketaan sen nimista... Just joo, enpa ollut ensimmaista kertaa siina talossa. Harpoin portaat ensimmaiseen kerrokseen ja siellahan rouva Kerekes istui ja tyytyvaisena leimasi kaikki kaavakkeet.

Nahtavaksi jaa onko jo seuraavsta vesilaskusta poistettu toinen vesimittari - epailenpa!