Inhimillisyyttä aamuvarhain

Hermot olivat taas koetuksella viime viikolla! Torstaina oli aikainen herätys ja lähtö lentokentälle jo viidelta aamulla, joten asetelma oli lupaava.

Kentälla on onneksi automaatit, joissa voi tsekata itsensä Malévin lennoille. Torstaiaamulla neljästä masiinasta yksi oli käytössä... Tsekkaus tapahtui kuitenkin näppärästi ja nopeasti pelkän passin avulla - ei tarvinnut erikseen kirjoittaa lennonnumeroita sun muita tietoja. Enää vain matkalaukku baggage dropiin, turvatarkastukseen ja aamuteelle ennen shoppailua.

Niinpa niin, baggage drop olikin muuttunut tavalliseksi tsekkauspisteeksi. Ei muuta kuin jonon hännille odottamaan omaa vuoroaan. Jono oli pitkä kuin mikä ja ulottui reippaasti aitauksen ulkopuolelle. Verenpaine kohosi heti aamutuimaan, kun muutamat paikalliset etuilivat tapansa mukaan silmää räpäyttämättä suoraan aitauksen sisapuolelle. Onnettoman oloinen lentokenttävirkailija seisoskeli ns. neuvomassa matkustajia. Kyselin tyypiltä että mikäs idea tässä nyt oikein on. Miksei matkalaukuille ole omaa tiskia? "Tämä on vielä niin uutta emmekä ole saaneet järjestettyä erillistä baggage dropia." Täh? Muilla kerroilla ei ole ollut mitään ongelmaa tsekata matkalaukut erillisellä niille tarkoitetulla tiskillä, mutta ei naköjään tänään. Uskomatonta.

Vielđäkin näkee matkustajia, jotka saapuvat turvatarkastushihnalle kaikki varusteet päällä ja kamat kassissa. Ja ovat niin ihmeissaan kun pitää ottaa takki pois päältä ja nesteet erikseen. Budapestin kentällä turvatarkastajat ovat onneksi aina olleet ystävällisiä. Ja tällä kertaa myös yli-ymmärtäväisiä, vai miltä kuulostaa seuraava tapaus: keski-ikäisellä rouvalla oli mukanaan 150ml pullo nestettä, vaikka maximi määrä on 100ml. Rouva selitti että pullossa on nestemäistä vitamiinia lapsille. Sanat "lapsi" ja "äiti" ovat niin maagisia unkarilaisille, että ne menevät kaikkien esteiden yli. Niin tälläkin kertaa. Rouva sai viedä pullonsa. Uskomatonta.

Toinen esimerkki, joka ei kylläkään liity mitenkaan lentokenttaan mutta sanaan "aiti", on legendaarinen ylinopeustapaus. Mieheni oli menossa kolleegansa kanssa asiakastapaamiseen. Kolleega ajoi ylinopeutta reippaanpuoleisesti ja suoraan poliisin tutkaan. Joutuiko han maksamaan sakot? Eipa tietenkaan! Han selitti poliisille etta nyt on kiire katsomaan sairasta aitia. "No, siina tapauksessa", sanoi poliisi, "asia on selva. Tarvitsetteko saattueen? Voimme ajaa edella pillit paalla niin ei tarvitse pysahdella risteyksissa ja liikennevaloissa." Etta nain Unkarissa.

Edella olevat esimerkit ovat kärjistäviä mutta kuvaavat silti hyvin välilla raivostuttavia mutta niin inhimillisia unkarilaisia.

Transit-puolen kahvilassa oli vain yksi myyja ja matkustajia sadoittain... Lento meni mukavasti ja Tukholmassa paistoi aurinko.

Oudon muotoiset

Pitkaan ja hartaasti remontoitu katu Budapestin keskustassa on nyt vihdoin valmis. Katu alkaa Petöfi Sandor utcana ja jatkuu Október 6 utcana. Alunperin hanketta mainostettiin tulevana kavelykatuna, mutta naköjaan autotkin ovat sallittuja. Jalkakaytavat ovat mukavan leveat ja laatoitenut - tosin taas silla vaalealla kivella jonka pinta sadekelilla aiheuttaa liukastumisia. Penkkejakin on ripoteltu kivasti matkan varrelle. Jokin kokonaiskuvassa kuitenkin tökkii (niiden autojen lisaksi). Joka ikinen tolppa, lampunpylvas ja roskalaatikko on vinossa! Ja viela ihan tarkoituksella. Kyse on modernista designista. Kadun varrelle olisi ehdottomasti pitanyt laittaa selkeat, mustat valurautaiset ja ennenkaikkea tyyliin sopivat vanhanaikaiset lyhtypylvaat, tolpat sun muut.

Unkarilaisilla tuntuu olevan jokin ihmeellinen mania kaikkeen oudon muotoiseen arkkitehtuurissa ja sisustuksessa. Ruotsalainen ystavaperhe osti 90-luvun alussa rakennetun talon Budan kukkuloilta. Sijainti ja neliömaara oli lapsiperheelle ihanteellinen, mutta muuten asunto osoittautui harvinaisen epakaytannölliseksi. Tuntui etta arkkitehti oli oikein kunnolla leikitellyt mita ihmeellisimmilla tilaratkaisuilla. Joka huoneessa oli hukkatilaa useampia neliöita, taysin tarpeettomia kaaria ja onkaloita siella taalla. Ei auttanut pistaa tilat uusiksi, tosin rakenteista löytyi pylvaita ja tukirakenteita joita ei piirustuksissa nakynyt...

Olin jokunen aika sitten unkarilaisen Klaran kanssa kylpyhuonekalusteostoksilla. kalusteet eivat tulleet Klaralla itselleen vaan hanen sisarensa omistamaan asuntoon, joka vuokrattaisiin eteenpain. Tarkoitus oli tehda asunnosta mahdollisimman neutraali ja toimiva. Klaran ajatus kuitenkin oli tehda kylpyhuoneesta sellainen, etta uusi asukas huomaisi heti kuinka jokaista yksityiskohtaa on todella harkittu ja mietitty loppuun asti. Toisin sanoen Klara halusi kaarevaa ja vinoa siis todella oudon muotoisia ratkaisuja, jotka eivat onneksi sopineet mitenkaan pieneen kylpyhuonetilaan ja nain lopulta paadyttiin ryhdikkaisiin ja funktionaalisiin perusratkaisuihin. "Mutta jos seuraava vuokralainen on psykiatri ja haluaa tasta asunnosta oman vastaanoton niin..." Niinpa niin.

En nyt viitsi menna sen syvemmin ystavani Monikan kodin sisustukseen. Sen verran vaan, etta han on itse suunnitellut huonekalunsa, jotka puuseppa on sitten toteuttanut. En tieda funktionaalisuudesta mutta mita erilaisemmissa muodoissa kylla löytyy...

Tietysti jos on koko lapsuutensa elanyt lahiössa valuumuotissa tehdyssa betonitalossa, niin sita varmaan kaipaa erikoisempia ratkaisuja, mutta joku raja sentaan pitaisi olla. Eika se pelkka Alvar Aaltomainen funktionaalisuus ole kaikkeen ratkaisu vaan myös se, etta silma lepaa omassa ymparistössa, on se sitten koti, työpaikka tai asuinalue.

.

Isokenkäiset

Viime sunnuntaina katukuvasta naki etta paiva on jotenkin erikoinen. Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja monella oli viela kukkapuska kadessa. Tapaus ei liittynyt mitenkaan vappuun tai sen jalkeiseen aikaan, vaan Unkarissa vietettiin aitienpaivaa. Se etta porukka oli pukeutunut parhaimpiinsa tarkoitti miehilla lahinna sita, etta olivat kaivaneet kaapin perukoista vanhan rippipuvun tai ainakin se naytti silta. Tosin puvut eivat olleet pinkeita kuten voisi luulla vaan painvastoin ylisuuria. Eivatka pelkastaan puvut!

Kavelin Andrássy útia pitkin sunnuntai-brunssille Marriottiin kun kuulin ihmeellista klompsutusta. Hetken paasta klompsuttaja meni ohi. Fiksusti pukeutunut nuorimies, jonka puku istui moitteettomasti. Mutta se ihme klompsutus. Sehan johtui pojan plankatuista, mutta suurista kengista. Eika nyt puhuta mistaan numeroa isommista jalkineista vaan ainakin viisi numeroa liian suurista! Mika kumma tata kansaa vaivaa? Miksei voi ostaa sopivan kokoisia kenkia ja vaatteita?

Tassa yksi koominen esimerkki lahipiiristani. Ystavani Monika oli tutustunut itseaan muutaman vuoden nuorempaan, mukavaan ja sporttiseen mieheen. Monika oli jo ennen Laszlon tapaamista varannut itselleen parin viikon matkan Mauritiukselle. Uusi poikaystava ilmoitti lahtevansa mukaan. Mikas siina, kivahan se on matkustaa mukavan ihmisen kanssa.

Ensimmaisen kuukauden aikana Monika naki Lászlón aina pukeutuneena urheilullisesti verkkareihin ja isoihin t-paitoihin. He tekivat treffit lentokentalle. Jarkytys olikin sitten aikamoinen - Laszlo saapui sovittuun paikkaan kentalle pukeutuneena pukuun. Eika mihinkaan tahansa pukuun vaan yksinkertaisesti useita kokoja liian suureen. Lahkeet viilsivat maata, sormenpaita ei nakynyt, hartioista ei kannata edes mainita... Kengat tietysti klompsuivat jaloissa. Loma meni kuulemma ihan ok, huolimatta Laszlon vaatevalinnoista.

Arkeen palattuaan Monika otti asiakseen uusia miehen koko garderoobi. Helppoa se ei ollut eika ihan halpaakaan, mutta jotain oli tehtava ja mahdollisimman akkia. Yksi teoria ylisuurille vaatteille on se, etta mies tuntee itsensa isommaksi ja kookkaammaksi kun on reilun kokoiset vaatteet ylla. Erittain epaloogista mutta niin unkarilaista! Luulisi etta peili edes paljastaisi totuuden.

Naisilla tilanne on painvastainen. Enpa ole koskaan nahnyt yhdellakaan unkarilaisella naisella paalla jotain ylisuurta. Niukkaa ja pinkeeta sitakin enemman. Naisten juhlapukeutuminenkaan ei valttamatta ole kovin tyylikasta ja eleganttia, ainakaan meidan pohjoismaalaisten mielesta, mutta heista kuitenkin huokuu tietty tyytyvaisyys itseensa. Sellaista tunnetta harvoin nakee suomalaisissa kanssasisarissa. Olemme yleensa ennemminkin vaivautuneita ja pelkaamme olevamme ylipukeutuneita. Ja ennen kaikkea pelkaamme mita muut ajattelevat. Etteivat ne vaan luule etta ma luulen itsestani jotain -asenne on arsyttavan yleista. Mutta minkas sille luterilaiselle kasvatukselle mahtaa.

Unkarissa jokainen saa pukeutua juuri niin kuin haluaa. Eika kukaan kummastele, tuijota saati sitten huomauttele. Paitsi jos nainen on pukeutunut valinpitamattömasti liian telttamaisiin vaatteisiin...

.....